vaivattomuus ja rauhallisuus
Opastus parempaan hengitykseen
Hengitysopastukseni pohjaa osaltaan Hoitava Hengitys-menetelmään, jonka on luonut Byteyko-ohjaaja Marketta Manninen. Oma koulutukseni tästä on lyhyempi työpaja-koulutus.
Useimmat ihmiset tunnistavat hengittävänsä välillä hyvinkin pinnallisesti. Pinnallinen hengitys tuo tunteen hapen loppumisesta, jolloin haukomme tiedostamattakin happea vielä enemmän. Tämä kierre johtaa olosuhteisiin nähden hengitysvolyymin liialliseen kasvuun ja tällöin puhutaankin termistä ylihengittäminen. Tästä linkistä pääset tekemään ylihengitystestin.
Ylihengittämisen oireet ovat hyvin moninaisia. Hengityspuolella ne voivat olla hengenahdistusta, ilman haukkomista, huokailua, jatkuvaa haukottelua, limaisuutta ja toistuvia hengitystietulehduksia. Sydänpuolella voi esiintyä rytmihäiriöitä, kipuja rintakehän alueella, tihentynyttä tai epäsäännöllistä sykettä. Hermojärjestelmän oireiluja voivat olla esim. huimaus, liiallinen hikoilu, käsien ja jalkojen pistely, kylmät kädet, ahdistus, huono uni, ärtyneisyys ja stressi.
Hengityksen haasteiden takana voi olla toki monta muutakin asiaa ja esimerkiksi rintakehän asennolla on suuri vaikutus siihen, miten pallea (meidän suurin hengityslihas) pääsee toimimaan. Näitä asioita pääsemme vastaanotolla tarkastelemaan yhdessä!
Oman hengityksesi arviointiin voit kokeilla näitä testejä:
1. Hengitä tasaisesti ja rauhallisesti 60 sekuntia ja laske montako hengityssykliä (sisään ja ulos) otat minuutissa.
- 6-8x on HYVÄ
- 8-10x on OK
- yli 10 kertoo sympaattisen hermoston (kaasu) yliaktiivisuudesta.
2. Tee tämä testi aamulla ennen aamupalaa. Ota esim. kännykällä aikaa. Hengitä rauhallisesti muutamia kertoja sisään ja ulos. Pidätä uloshengityksen jälkeen hengitystä. Montako sekuntia kului ennen kuin otat uuden sisäänhengityksen?
- 40 sekuntia on HYVÄ tulos.
- Tämä kesti kertoo kudosten happipitoisuudesta sekä mittaa hiilidioksidin sietokykyä.
Jos näissä testeissä sinulla olisi parantamisen varaa, ota rohkeasti yhteyttä, niin voidaan yhdessä miettiä sinulle sopivia hengitysharjoituksia. Lue lisää Hoitava Hengitys-menetelmästä Marketta Mannisen sivustolta.