
Akupunktio
Akupunktio on neuloilla toteutettava hoitomuoto, jota käytän osana fysioterapiaa. Olen käyttänyt akupunktiota työssäni jo yli kymmenen vuoden ajan ja kokemuksen myötä minulle on muodostunut hyvä tuntuma siitä, millaisiin kipuihin ja oireisiin sitä kannattaa kokeilla.
Akupunktiota voidaan käyttää esimerkiksi:
- päänsäryn ja migreenioireiden yhteydessä
- niska-hartiaseudun kipuihin ja jännityksiin
- yläraajojen kiputiloihin
- alaselän ja lonkan alueen kipuihin
- alaraajojen pitkittyneisiin kiputiloihin
- lihasten rentouttamiseen osana muuta fysioterapiaa.
Länsimaisessa akupunktiossa voidaan käyttää perinteisten akupunktiopisteiden lisäksi myös esimerkiksi lihasten kipeitä ja kireitä triggerpisteitä.
Vastaanotolla käytän erittäin ohuita kertakäyttöisiä neuloja. Neulat ovat yleensä paikallaan noin 25–30 minuuttia.
Akupunktiota ei tarvitse ajatella erillisenä hoitona. Usein se on yksi fysioterapian keino muiden joukossa ja sitä voidaan yhdistää esimerkiksi käsittelyyn, liikkeeseen ja harjoitteluun.
Joillekin yksi tai muutama hoitokerta riittää kokeilemaan, miten keho reagoi. Jos akupunktiosta koetaan olevan hyötyä, hoitoa voidaan jatkaa yksilöllisen tilanteen mukaan.
Jos et tiedä, voisiko akupunktio sopia juuri sinun oireeseesi, sitä voidaan arvioida vastaanotolla yhdessä.
