
Fysioterapia
Vastaanotolleni hakeudutaan useimmiten erilaisten tuki- ja liikuntaelimistön kipujen ja toiminnallisten haasteiden vuoksi. Olen perehtynyt sekä pitkittyneisiin että äkillisempiin kiputiloihin ja niiden hoitoon. Lisäksi osaamistani ovat muun muassa yliliikkuvuuteen liittyvät haasteet sekä erilaiset autonomisen hermoston häiriötilat.
Onko sinulla esimerkiksi:
- niska-, selkä- tai nivelkipua
- pitkään jatkunutta tai toistuvaa kipua
- liikkumista tai arkea rajoittavaa oireilua
- yliliikkuvuuteen liittyviä haasteita
- vaikeasti hahmotettavaa oirekokonaisuutta
- tarve löytää turvallinen tapa palata liikkumiseen tai harjoitteluun?
Fysioterapeuttina pyrin pääsemään vuoropuheluun sinun kanssasi, jotta muodostamme yhdessä ymmärryksen tilanteestasi ja suunnitelman, jolla oireita voidaan helpottaa ja toimintakykyä lisätä. Fysioterapian sisältö voi olla hyvin erilainen eri ihmisillä.
Oma lähestymistapani kehon hoitamiseen ja harjoittamiseen on saanut pohjaa koulutuksista liikehallinnan, liiketekniikoiden, hengityksen ja hermoston parissa. Käytän työssäni tarpeen mukaan muun muassa manuaalista terapiaa, nivelten ja rangan liikkuvuuteen vaikuttavia käsittelyjä, faskiakäsittelyä, kipupistekäsittelyä ja akupunktiota. Valmista selkä- tai olkapääjumppaa ei löydy pöytälaatikosta, vaan harjoittelu rakennetaan sinun tilanteesi mukaan.
Lähdetään yhdessä selvittämään, mikä juuri sinun tilanteessasi voisi auttaa.
